torstaina

Torstai 21.1.2010/2

Uskon, että tissi, missä tahansa muodossa lausuttuna, alkaa olla koalition yleisin sana.

Mulla oli tänään kivaa, entä teillä? Olin koulussa, Jukka ei enää ollut niin vihanen kun vielä eilen, ja tekstitaidossakin olin parantanut huimaavat 3/4 arvosanaa, ei kolmea, anteeksi Santeri. Ensi kerralla 4 pistettä ja prelissä yllätän jo viidellä. Kirjotuksissa sitten jatkan hyvää virettä saamalla yhteensä 6 pistettä koko tekstitaidosta. Kun siihen lisää essee pisteeni on Eximia taattu.

Tekisi mieleni kirjoittaa jotain absurdia ja outoa, mutta toisaalta en viitsi. Kirjoitan sen sijaan asioista jotka tulevat mieleen, kuitenkaan alentumatta tajunnanvirta tyyppiseen kirjoitukseen.

Viime päivinä olen pohtinut paljon takioneja ja imaginääristä massaa. Kuten kaikki varmasti tietävät, kappaleet, joiden lepomassa on > 0 nopeus on aina < c. Tällaisia hiukkasia, joiden lepomassa on imaginäärinen kutsutaan takioneiksi. Tällä hetkellä takionit ovat yhä hypoteettisia hiukkasia, mutta sehän ei tarkoita etteikö niitä voisi olla. Ainut ongelma asiassa on imaginäärisen massan hahmottaminen, jos joku haluaa yrittää selittää (Leo) sen luonteen, kertokoon vaikkapa lauantaina, jolloin näen luultavasti suurinta osaa rakkaan blogini lukija joukosta.

PS. Koalitio on nyt virallisesti tiedeblogi. Tiede.fi, odotan kutsua maineikkaiden blogaajiesi joukkoon. Ensi kerralla koalition tiedeosion, Koalition Tiede (KoTi), aiheena Fermin paradoksi.

1 kommentti: