keskiviikkona

Keskiviikko 23.12.2009

Tänään luisteltiin. Hansikkaita jäässä oli yllättävän usein ja bongoja soitettiin ns. oikein olan takaa (kirjaimellisesti?). Ruoka maistui, oli hauskaa. Ystävät ovat tärkeitä. Varsinkin Santeri, jota aion seuraavassa ylistää sanoin: Ottaen huomioon oman tilanteensa, voi vain todeta, että Santeri herättää toivoa suunniteltaessa taloudellisia ja hallinnollisia oloja.

Tänään selvisi, että blogilla on yllätyksellisen paljon lukijoita ja ylhään Santerin mainostuksen ansiosta, heidän joukkonsa vain kasvavat ja kasvavat. Lukijoiden määrän lisäämiseksi olen pohtinut erilaisia toimintatapoja. Santerin ehdotus blogista, jonks tarkoitus on ylistää Santeria on kumottava, koska sen jälkeen Santeri olisi ainoa lukija. Tutkittuani millaisia blogeja suomalaiset lukevat eniten sain vision. Suomalaisia kiinnostaa ilmeisesti enimmäkseen muoti, joten ilmoitan tässä tulevasta muodin ja vaatteiden maailmaan keskittyvästä blogiosiosta, jonka nimeksi tulee "Koalition kankaat". Jos ei sillä tule lisää lukijoita niin ei sitten millään.

PS. Haluaisin sanoa niin paljon, mutta en vain löydä oikeita sanoja siihen. En voi löytää, en saa löytää.

5 kommenttia:

  1. aaahahaha! no meit oli kahdeksan, ei kaks. ni teit sittenkin ylistysblogin.

    VastaaPoista
  2. kaikki ootte yhtä tärkeitä <3

    VastaaPoista
  3. Aina sitä ei löydä oikeita sanoja. Ja must tuntuu, et lukijat ainakin kaksinkertastus jos heittäsit aina välillä kuvia tänne:)

    VastaaPoista
  4. leolla taitaakin olla kännykässään kuva, jonka voisin laittaa.

    VastaaPoista
  5. miks tää blogi on... *italic* unohdettu *make italic stop*

    VastaaPoista